Päivitystä

Aika kyllä rientää, ei oo kauan enää jouluaattoon!! (Hysteeristä kiljumista) Mä oon itseasiassa tähän päivään mennessä ollut melkein kokoajan koirien kaa. Oon viimeisen blogipostauksen myötä halunnut ottaa taas aikaa koirien kanssa, minkä olin unohtanut. Nyt tosiaan ollaan ulkoiltu urakalla ja lenkkien jälkeen menty alakertaan aina leikkimään tai vastaavasti treenaamaan. Tepin mieltä olen halunnut nyt koko viikon virkistää erilaisilla tempuilla, joten opetin sille seuraavia juttuja: kahdeksikko jalkojen välistä, jaloista muodostetun esteen ali ryömiminen, käsistä tehdyn renkaan läpi hyppääminen ja sit ihan omaa fysiikkaa uhmaten ja poikaystävän avuliaisuutta käyttäen opetettiin Tepi hyppäämään minun selkääni istumaan ja antamaan tassua tai kova sana, ihan fiiliksen mukaan. Nyt tosiaan oon kipeenä, mikä sinänsä ärsyttää suunnattomasti, koska en kehtaa kipeänä urheilla, jää koirat lenkittämättä. Koko tän päivän oon vaan fiilistelly sisällä musiikkia, meikkailin tuossa (siitä on tullut mulle kanssa uusi harrastus jeiij, katsoo nyt riittääkö into sit ihan erikseen johonkin kemppariblogiin) ja huoneen sisustuksen suunnittelussa. Ja kyllä tuossa kovasti muuttoakin olen pähkäillyt, nyt tulevana keväänä on yhteishaku ja koska täällä ei ole koulua, mikä erikoisesti kiinnostaisi, on suuri todennäköisyys paikkakunnan vaihdos. Ei oo kovin helppoa löytää edullista kämppää läheltä kouluja ja jonne vielä eläimenkin saisi viedä. Harmittaa jo ajatus, että Remu jäisi kotipaikalle, haluaisin sen mukaan koska se on varmaan seuraavat 12v hyvällä tuurilla elämässäni, kun taas Tepi on jo niin vanha ettein sopeutuisi kaupunkielämään. No, katsellaanhan. Ainiin muuten, tilasin äidin kanssa ihan kokeeksi koiravarusteelta (http://www.koiravaruste.fi)  koiranruokaa (Valio Maintenance) ja äsken soittivat Postista, että tuovat huomenna kotiin, ei kuulema mahdu smartpostiin. Testaillaan onko millaista evästä ja jos hyvältä vaikuttaa niin aion kyllä suositella kyseistä ruokaa... Katsellaan ensi postauksen merkeissä:)

Väärinkäytän aikaani

Huonolla omatunnolla vaivauduin nyt tänne kirjoittamaan. Tuli sellainen polttava tarve alkaa bloggaamaan pitkästä aikaa. Huonolla omatunnolla siksi, että nyt on jäänyt tuo koirien hoito aika minimiin. Tää on tämä elämänvaihe taas sellaista rumbaa, että haluaisin jo koko sydämestä rauhoittua joulun viettoon. Itseasiassa en aina edes muista, milloin olen ollut kotona, sillä aika usein vietän aikaa poikaystvän kotona. Siellä pihassa on kaksi sakua, edes jotain kontaktia koiriin, vaikka ei ne korvaa omiani. Pitäisi kai taas asettua aloilleen ja hoitaa koirat. Ei ehkä niin "överisti", kuin mitä esim. vuosi sitten, vaan se kultainen keskitie. Vaan on se helpommin sanottu, kuin tehty. Kun olisi kaikkivaltias kellolle, mutta kyllä se huolestuttavasti on juuri toisinpäin. Kiire on aina kaikkialle ja ikinä ei ole aikaa millekään, mutta silti tajuan, että koomaan omassa sängyssä selaamassa sosiaalistamediaa. Mutta muutos parempaan on kokoajan käynnissä, koska eikös se "paraneminen" ala siitä, kun itse jo tiedostaa asian :D? Tänään kuitenkin ulkoilutin tuossa illan mittaan Remun päästämällä sen irti tuonne pellolle. Paljon heijastimia ja kauas tiestä, niin kärsii irti päästää ilman erityisen suurta pelkoa auton alle jäämisestä. Hyvin meni siihen asti, että herra päätti lähteä vierailemaan kaverini koirien luona. No, piti se sit hakea sieltä ja jatkaa lenkkiä maantietä pitkin kotiin. Treenattiin mennessä seuraamista ja pysähtymistä, paikalla oloa yms arkitottelevaisuutta. Oi että miten hienosti Murtsantti meni! Pysähtyi siihen siliään, kun minun liike loppui. Paaaljon kehuja ja namipalkka ja matka jatkui! Koiralla heilui häntä niin vimmatusti, että hymy hiipi pakosti kasvoille ja taas sai muistaa, kuinka koirat on mulle yks elämän tärkeimmistä asioista. Mutta kyllä keljuttaa, että tiet on taas kerran paksun jään peitossa ja saa sit kokoajan kävellä sellaista etanavauhtia. Saa pelätä kaatumista ja päänlyömistä. Perhana vie. Tepin kanssa ollaan taas kehitelty mitä turhempia temppuja, mutta panostettu myös seuraamiseen. Ihan hyvin...parannusta kaivataan kuitenkin, heh. Mutta eikait tässä. Hyvää siis kuuluu lukuunottamatta tätä pientä ajan väärinkäyttöä.

Ensilumi innosti lumisiin metsäretkiin

 

 

Ai niin, tästä alimmasta kuvasta vielä sen verran; oltiin kaverin kanssa noin kk takaperin viikonloppu mummolassani Remun kanssa. Mentiin junalla ja tultiin junalla. Remu käyttäytyi pitkän ajan jälkeenkin ihan hyvin junassa, ellei lasketa tulomatkalla sen vihaa suurta pehmoleijonaa kohtaan. Jollain kanssamatkustajalla oli tosi tosi iso pehmolelu, jota Rempa sit vähän pelkäsi ja koitti repäistä siltä korvaa irti, kun jäätiin meidän pysäkille. Ja se vielä, että onneksi Remun eroahdistus on niin voimakas siellä, koska se taisi vähän niinkuin pelastaa sen hengen. Nimittäin mummolasta 300m (siis todella pienen pellon toisella puolen) oli yöllä peräti kahdesti pihassa ollut susi, joka koitti päästä sen perheen koiratarhaan. Mietinkin aamulla Remun laskiessa lukkojen takaa verannalta, että miksi koira käy vaan nurkalla pissillä ja ampaisee samantien takaisin sisälle, koska yleensä se viihtyy hyvin irti mummolan suurella pihamaalla+rannassa. Varmaan susi sitten vieraillut mummolankin pihassa tai koira ottanut vainun kauempaa, kun oli niin varovainen. En kyllä jätä kumpaakaan koiristani enää yöksi pihalle kettinkiin, en vaikka mikä sitten olisi!

Lihashuollon tärkeys

Piti se itsekin siis aivan kantapään kautta tajuta. Raskasta, nopeatempoista treeniä vaativassa maastossa ja unohdettu lihashuolto = paljon jumeja ja kohmeessa oleva koira.

Eikait siinä kun vaan koirahierojaa etsimään. No, onnekseni se löytyi todella läheltä. Nimittäin poikaystävän isosisko. Sanat ei tällä hetkellä riitä kuvaamaan tätä tunnetta. Oon todella helpottunut ja kiitollinen, että ne saatiin nyt hierottua ja tässä loppuillan vaan tutkinut eri lähteitä koiran lihashuollosta. Tilaukseen lähtee BE-öljyä, joka siis auttaa hapettuneita soluja palautumaan kovan rasituksen jälkeen. Se hoitaa myös samalla kynsiä, turkkia  ja vaikuttaa ihoon. (mm. vähentämällä hilseilyä ja vahvistamalla pintaverenkiertoa.) BE-öljy myös tasapainottaa energiantuotantoa ja avittaa hermoston toimintaa ja edesauttaa pahojen lihasjumien poissa pysymistä. Myös Nutrolin sportti-öljyn varmaan hankin tässä lähiviikkoina, koska laitetaan nyt kerralla koira kuntoon, jotta päästään treenaamaan ja lenkkeilemään siinä hankalassakin maastossa.
Kalenteriin merkkaan myös selkeästi lepopäivät, jolloin en liikuta koiria kuin korkeintaan 1,5km kävelylenkin. Sille päivälle siis aktivoimista nenätyöskentelyllä.

Remu kumminkin tykkäsi, kun kipeät jumit saatiin hoidettua ja nyt se vaan lösöttää euroopanomistajana mun sängyssä. Niinkuin kuvissa näkyykin.

Kesäloman loppua

Siitä on taas reippaasti yli kuukausi kulunut, kun viimeksi laitoin blogiin pientä päivitystä. Hyvää kuuluu niin mulle, kuin karvakuonoillekin. Oon ollut kesätöissä kesäkuun ja heinäkuussa heittänyt lähinnä satunnaisia keikkoja eri työmaille :D Koirat ei päässeet palkasta osingoille. Niillä on niin paljon kaikkea, että vaikka kuinka suuri heikkous mulle on ostaa koirille uusia pantoja jne, nyt en ole sellaiseen puoleen vuoteen ostanut mitään. (Aiemmin kuukauden sisään koirat sai yleensä 1-2 pantaa, yhtä hulluutta sellainen!)

Harmittaa aivan törkeesti se, että remu ja minä ei olla koko kesänä päästy tokoilemaan aloittelijoiden ryhmään. Ei ole vain ollut aikaa ja kyytiä lähteä. Kaikki mätsärit oli ja meni tästä lähiseuduilta ja kuulin yleensä pari tuntia ennen mätsärin alkua niistä. No, onneks syksyllä aloitellaan taas verijäljellä ja nyt kun sais molemmille opetettua kulmat, niin selvillä vesillä mennään.
Hieman heräsi kiinnostus, että ostanpa nahkarievun remulle ja alan kouluttaa vieteillä sitä, remulla on aika pehmeä suu ja kaikki patukat, mitä mulla on ollut (tähän väliin mainitsen, että remu tykkää patukoista ja niillä saa sen vietit ihan äärimmilleen) ovat olleet liian kovia remulle ja sen puru loppuu yleensä siihen, kun se nappaa patukasta kiinni ja tajuaa kui kova se on.

Mutta näin loppuun lisäilen kuvia kesältä ja luultavammin palaan blogin pariin syksyllä, koulun alun jälkeen. Ja todellakin, blogiin en ole pitkään aikaan mitään pitkiä postauksia tehnyt, joten niitä kaipailen. Heittäkää kommenttikenttään aiheita mahdolliseen postaukseen (esim. tuotetestauksia, mielipide-postaukseen aihetta yms..)

Tatu ja Remu

Hölmöläiset

Satunnaisia kuvia kolmen kuukauden ajalta

Talvee :)

Kuvia lomalta

 

 

Pientä päivitystä

Oho, sellainen reilun kuukauden tauko taas bloggaamisesta! Paljon on tapahtunut, lähinnä hyviä juttuja, mutta koirien kanssa kun touhuaa, niin sitä joka päivä täytyy olla valmistautunut, että sattuu ja tapahtuu. Siis niitä ns. huonoja juttujakin.

Joululomalla täällä oli vipinää ja vilskettä. Kesällä tutustuin Lauraan, kun olimme kummiperheen kanssa menossa Berliiniin. Lauralla on saksanpaimenkoira Kara ja kultainennoutaja Lili, molemmat siis narttuja. Laura ja koirat tulivat tänne seuduille ja melkein joka päivä treffattiin. Pitkiä kävelylenkkejä, samanhenkistä juttuseuraa, koiria<3

ja paljon kuvia! Myös äidin lapsuudessa hankittu pelko saksanpaimenkoiriin lievittyi huimasti. Kara on aivan ihana tapaus:)

Mutta kyllä sitä oltiin pelkopersiissä yksi ilta. Normaalisti Kartsa kulkee irti joka paikassa ja on täysin hallinnassa Lauralla. Mutta korkean saalisvietin omaavaa koiraa kun ei käskyt pidättele, silloin mennään viettien viemänä. Ärsykkeenä tai "laukaisijana" toimi ylläriylläri jänis. Remu oli mulla hihnassa ja kara lähti jänön perään. No, jänis pakeni koiraa heikoille jäille. Joen vieläpä. Pimeässä kuului vaan jään rätinää. Kohta meidän huutoa. Koiran laukka-askelia, lisää jään rätinää. Juoksimme niin kovaa kuin pääsimme pellon halki joen rantaan, jossa näkyi Karan jäljet kohti jäätä. Kutsuimme  Karaa, pidätimme hengitystä. Luulin kuulevani koiran hengitystä, ei remun, joka hievahtamatta oli liimautunut reiteäni vasten odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Aika juoksi eteenpäin eikä koiraa näy missään. Jäille ei meillä ollut menoa, se oli hyvin heikkoa, juuri 28kg painoisen koiran kantavaa paikoitellen. Sitten iphoneni flashlightiin kiilti heijastin. Karahan se siellä. Läähätten juoksi kohti sulaa. Siinä sitä vaan mietti että vittu nyt se on menoa...Laura huusi niin kovaa kuin lähtee käskyn koiralle ja ihmeen kaupalla se vältti jäihin tippumisen vaihtamalla hetki ennen sulaa suuntaa.

Loppumatkan Karakin joutui kulkemaan hihnassa ja meille kun tultiin, annettiin koirille iltaruuat ja sit lepoa. 9km lenkkiä takana ja Karalla vielä omat sooloilut...Onneksi Kara säilyi, siinä olisi viimesen päälle koulutettu koira mennyt :( Mutta tuossakin huomas ettei se koulutettukaan koira pysy kun on vietit kohdallaan... Onneksi mitään tuota ikävämpää ei sattunut. Koirista tuli hyviä kavereita ja meidänkin kaveruus syventyi kun vietettiin paljon aikaa:)

Loppuloman olin Remun kanssa mummolassa. Mentiin 29.12 junalla Haapajärvelle. Mummolassa  remu sai olla kokoajan irti. Lenkilläkin koira käyttäyi hyvin ja totteli viimesen päälle :0 Sain sen ärsykkeistä huolimatta hallintaan joka kerta ja nyt Remullakaan ei ole enää remmirähjä ongelmaa:) Iloinen minä! 2.1 kun tultiin takaisin junalla, oli aivan täyttä. Ja kaikki mahdolliset koirapelkoiset olivat tottakai lemmikkivaunussa. On järjenköyhyyttä tulla sinne puolelle olettaen, ettei sinne voisi tulla suuria koiria. Huhhuh ihmiset. Ja sit siellä kyl huomas, että pikkukoirien annetaan helpommin tehdä mitä lystää. Tilanne oli seuraava:
Remu makaa junan lattialla rauhaisesti, ei ole missään kontaktissa kanssamatkustajiin. Ihmiset pelkäävät sitä ja vielä lietsovat pelkoaan pikkulapsiin. Remuhan rakastaa lapsia ja en voi kuvitella sen tekevän niille mitään. (Onhan se kasvanut 2 nuoren ja 2 lapsen keskellä). No, joku äiti nappaa n. 4v tyttönsä syliin ja sanoo kuuluvasti ääneen:"Et kyllä silitä tuota koiraa. Tiedä mitä tuollainen iso koira voi tehdä!!" Niinku anteeks mitä :DD? Junaan nousi Kiuruvedeltä kaksi suunnilleen minun ikäistä tyttöä, toisella oli jackrusselinterrieri sylissä. Pikkunen oli sen näkönen että kohta olisin saanut irroittaa sitä oman koirani perskarvoista. Ja kyllä, Remu ei välittänyt enää pätkääkään moisesta provosta. Mutta yllättäen minun koiraani karttava äiti mitään kysymättä päästää lapsen terrieriä silittämään.

Lasten "poliisikoira"

Koira oli juuri sen näköinen (eikä yhtään hallinnassa tytöllä..) että kohta olisi pikkutytön nokasta verta lentänyt. Mutta juu, pelätkää rauhassa, mitäpä minä sille mahdan, mutta toki remuun saa tulla tutustumaan ja mielellään:)

Tällaista pientä taas. Toivon mukaan kesällä lähdetään remun kaa Nurmijärvelle:) Saatiin kutsu vuorostaan Lauralle yökyläilemään.