Väärinkäytän aikaani

Huonolla omatunnolla vaivauduin nyt tänne kirjoittamaan. Tuli sellainen polttava tarve alkaa bloggaamaan pitkästä aikaa. Huonolla omatunnolla siksi, että nyt on jäänyt tuo koirien hoito aika minimiin. Tää on tämä elämänvaihe taas sellaista rumbaa, että haluaisin jo koko sydämestä rauhoittua joulun viettoon. Itseasiassa en aina edes muista, milloin olen ollut kotona, sillä aika usein vietän aikaa poikaystvän kotona. Siellä pihassa on kaksi sakua, edes jotain kontaktia koiriin, vaikka ei ne korvaa omiani. Pitäisi kai taas asettua aloilleen ja hoitaa koirat. Ei ehkä niin "överisti", kuin mitä esim. vuosi sitten, vaan se kultainen keskitie. Vaan on se helpommin sanottu, kuin tehty. Kun olisi kaikkivaltias kellolle, mutta kyllä se huolestuttavasti on juuri toisinpäin. Kiire on aina kaikkialle ja ikinä ei ole aikaa millekään, mutta silti tajuan, että koomaan omassa sängyssä selaamassa sosiaalistamediaa. Mutta muutos parempaan on kokoajan käynnissä, koska eikös se "paraneminen" ala siitä, kun itse jo tiedostaa asian :D? Tänään kuitenkin ulkoilutin tuossa illan mittaan Remun päästämällä sen irti tuonne pellolle. Paljon heijastimia ja kauas tiestä, niin kärsii irti päästää ilman erityisen suurta pelkoa auton alle jäämisestä. Hyvin meni siihen asti, että herra päätti lähteä vierailemaan kaverini koirien luona. No, piti se sit hakea sieltä ja jatkaa lenkkiä maantietä pitkin kotiin. Treenattiin mennessä seuraamista ja pysähtymistä, paikalla oloa yms arkitottelevaisuutta. Oi että miten hienosti Murtsantti meni! Pysähtyi siihen siliään, kun minun liike loppui. Paaaljon kehuja ja namipalkka ja matka jatkui! Koiralla heilui häntä niin vimmatusti, että hymy hiipi pakosti kasvoille ja taas sai muistaa, kuinka koirat on mulle yks elämän tärkeimmistä asioista. Mutta kyllä keljuttaa, että tiet on taas kerran paksun jään peitossa ja saa sit kokoajan kävellä sellaista etanavauhtia. Saa pelätä kaatumista ja päänlyömistä. Perhana vie. Tepin kanssa ollaan taas kehitelty mitä turhempia temppuja, mutta panostettu myös seuraamiseen. Ihan hyvin...parannusta kaivataan kuitenkin, heh. Mutta eikait tässä. Hyvää siis kuuluu lukuunottamatta tätä pientä ajan väärinkäyttöä.

Ensilumi innosti lumisiin metsäretkiin

 

 

Ai niin, tästä alimmasta kuvasta vielä sen verran; oltiin kaverin kanssa noin kk takaperin viikonloppu mummolassani Remun kanssa. Mentiin junalla ja tultiin junalla. Remu käyttäytyi pitkän ajan jälkeenkin ihan hyvin junassa, ellei lasketa tulomatkalla sen vihaa suurta pehmoleijonaa kohtaan. Jollain kanssamatkustajalla oli tosi tosi iso pehmolelu, jota Rempa sit vähän pelkäsi ja koitti repäistä siltä korvaa irti, kun jäätiin meidän pysäkille. Ja se vielä, että onneksi Remun eroahdistus on niin voimakas siellä, koska se taisi vähän niinkuin pelastaa sen hengen. Nimittäin mummolasta 300m (siis todella pienen pellon toisella puolen) oli yöllä peräti kahdesti pihassa ollut susi, joka koitti päästä sen perheen koiratarhaan. Mietinkin aamulla Remun laskiessa lukkojen takaa verannalta, että miksi koira käy vaan nurkalla pissillä ja ampaisee samantien takaisin sisälle, koska yleensä se viihtyy hyvin irti mummolan suurella pihamaalla+rannassa. Varmaan susi sitten vieraillut mummolankin pihassa tai koira ottanut vainun kauempaa, kun oli niin varovainen. En kyllä jätä kumpaakaan koiristani enää yöksi pihalle kettinkiin, en vaikka mikä sitten olisi!