Linssiluteita

Sainpa vihdoin tämän uuden Canon EOS 1100D:n ja ollut nyt hieman yli viikon minulla käytössä. Kameran linssi on koetuksella, kun Remusta on niin kiva aina tökkiä kuonollaan siihen:D Tepi ei niinkään halua kontaktia kameraan, mutta tää linssilude jättää aina nenän jälkensä siihen. Kuvaamista helpottaa, kun koirat osaa niin hyvin "paikka" ja "katse". Siinä ne parhaillaan tököttäävät minuutteja, kunnes kaivan puolikkaan herkunpalan ja kehun hienosta paikallaanolosta. Tämähän käy kohta TOKOsta, kun opetellaan kuvauksen yhteydessä hyvällä tavalla paikkaa. Tepi ei hievahdakaan paikalta, ennen pientä elettä. Se on jännä, miten se oppi sen aikoinaan niin hyvin, että jaksaa irtiollessaankin odottaa käskyyn asti :o! 

 Tästäkin asennosta otettiin monta kuvaa ja yhteensä kaksi minuuttia oli koira tässä asennossa. Vaivanpalkaksi koirankeksin palanen:D

Remusta on taas tullut tuon "pahimman" jääräpäisyys/murkkuikänsä jälkeen hirmu kontaktinhaluinen, niinkuin pentuna. Mikäs siinä, napataan tämä kuuliaisuus ja työhaluisuus käyttöön ja opetellaan uusia juttuja. Toisten koirien läsnäkin, se on jaksanut hyvin seurata, pysähtyä jne. Paitsi sen äkäsen koiran ohikulkiessa tämä mun "hurja karhukoira" anto vähän ääntä takasin..sillon oli korvat aivan muualla, kuin ne konkreettisesti  olivat. 

Minulle "kesän" alku tarkottaa ensimmäisiä kesäisiä ulkomätsäreitä. Itsehän en tykkää käyttää halleissa koiria näyttelyissä, mutta kai sinnekin pitäs Remu viedä vielä, Tepille riitti kerta. Stressaantu niin hirveesti pienessä hallissa, kaikui kamalasti ja jos saa vieraalta koiralta hammasta, niin ilmankos pelkää! 

 Mutta 1.5 on ekat mätsärit, en nyt tiedä mennäänkö kehään vai pelkästään käppäilemään. Ja 10.5 seuraavat. Tepin voisi ilmoittaa kesällä virallisiin näyttelyihin, jos sattuu olemaan +100km säteellä. Viimeksihän Tepi sai EH:n näyttelyistä ja hyvän laatuarvostelun. Harmi vain, tuomari ei pitänyt Tepin niin kokonaisesta väristä, mutta luonteesta ja luoksepäästävyydestä+liikkeistä kylläkin!

Pääsiäislomille me Remun kanssa lähdetään junalla mummolaan. Toivottavasti päästäisiin vihdoin siellä tutustumaan lehmiin lähempää. Toistaiseksi Remu on niitä nähnyt vain lenkillä ja saanut limaisen pusun lihakarjan vasikalta:D 

Esittelempäs tässä haukottelun yhteydessä hammasrivistöäni;)

Eilen pesin Remun ja nyt koira haisee ihan kookokselta :D ja pesin pitkästä aikaa sen hampaat. Se tykkää turhankin paljon sen tahnan mausta ja meinas lipsiä aina ne ennenkuin harja on edes suussa:/ 

Ja jos joku miettii, miksi niitä hampaita pesin, niin ihan testimielessä. Mieluummin tarjoan hampaita puhdistavia putkiluita ja muita raakoja luita, mutta tuossa koira oppii olemaan nätisti, kun katsotaan hampaat. Ja koira piti pestä, kun se oli niin likainen ja haisi ihan hirveälle.. 

Eilen käytiin muutama kilsa näitten kanssa kävelemässä. Hirmu nätisti menivät molemmat. Tassu on ystäväni koira ja rodultaan Newfoundlandinkoira, niinkuin moni varmasti tietäisikin. Siinä sitten joku hölkkääjä ohikulkiessaan vitsaili meille kolmelle, että mistä lähtien karhuja on käytetty hihnakävelyillä:D

Saa kommentoida postausta ja kysellä jotain mikä nyt liittyy jotenkin koiriin, vastaan mielelläni! Ja jos tykkäät, anna plussa ☺️ 🐶

Nenätyötä

Tänään lähinnä treenailin Remun kanssa seuraamista ja tehtiin paljon nenätyö-harjoituksia. Tepi on saanut remuun verrattuna vähemmän liikuntaa, mutta siitäkin edestä aivojumppaa. Remu edistyy jatkuvasti etsintä-jutuissa, kunhan ajan kanssa treenataan, eiköhän sitä esineisiin siirrytä. Eli treenataan mahdollisimman monipuolisesti erilaisissa paikoissa nameilla ja siitä pikkuhiljaa herkuilla täytettyihin dameihin jne. Remua ei noutaminen niinkään innosta, on kivempi leikkiä itse, kuin kantaa joku turha riepu tuolle tytölle;)! Pakkonoutoa en edes ajattele, pilaisin sillä koko koiran! Ei Remun rotuun kuulu noutohalu, joten en sitä siltä vaadi, ellei se itse halua tehdä sitä ja se on siitä kivaa. Tepi on paljon halukkaampi noutojuttuihin ja kesä onkin niin kivaa aikaa uida ja noutaa!!

Mutta raakaruokinnasta!
Eli ensi viikolla tulee KennelRehun auto Iisalmeen ja sieltä autolta haen tilaukseni. Löysin paljon kirjallisuutta, mutta koska aika jääräpää olen ja omia polkuja mieluummin tallaan, kuin tottelen sanasta sanaan jotakuta toista, menen viitteellisten annoskokojen pohjalta. Muokkaan annoskoot sopiviksi molemmille rekuille, jos vyötärönlinja tai muu ulkoinen olemus sitä näyttää. Kannattaa tehdä siten, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja on koiran parhaaksi. Jos esim. linkittämäni Maukas-ruokintalaskuri tarjoaa vaikka 25kg koiralle yli 700g annoskokoa/pvä ja turre alkaa lihoa, on annos liian iso.

Jotain muuta;
Jääräpäisyyteeni liittyen olen aivan varma. Minulla ei ole mitään muuta yhtä varmaa päätöstä, kuin tulla poliisikoiranohjaajaksi. Kirjoittaessani nettipoliisille, en nyt muista herran nimeä...sain kannustusta, mutta myös todellisuuden; yhtään naista ei ole koiranohjaajana, poliisina kylläkin useita naisia, mutta sitten koiranohjaajana, ei. Niin. Sehän ei minua sitten tule estämään. Kunnianhimoa täytyy olla ja taitoja. Jos ei ole vielä naisia koiranohjaajana, niin mikäs sen hienompaa olla ensimmäinen ja mahdollisesti rottweiler työkoirana! Isä saa usein minut uskomaan itseeni ja jotain asioita, mitä olen jo tähän ikään mennessä toteuttanut, on isä saanut minut uskomaan kaiken olevan mahdollista. Miksi ei sitten tämä unelma olisi? Mutta vuosia on edessä, paljon opittavaa ja oppi menee parhaiten perille hyvien yöunien jälkeen! Öitä.

BARF - uusi tapa ruokkia koirani

Minulla lähti ajatus barffaamisesta puolituttujen kertomista koirien iho-ongelmista ja kuinka kaikki vaivat jäi, kun siirryttiin barffaukseen. Myös tutkittuani lähemmin teollisesti valmistettujen rehujen pakkausselosteita olin aivan 100 prosenttisen varma, että maksoi mitä maksoi, meidän koirat siirtyy barffiin.Tepillä on jonkinlainen vilja-allergia ja maha alkaa oireilla voimakkaasti, jos ruoka sisältää esim.vehnää paljon. Myös peruna on huono Tepillä. Varsinkin nyt 7-vuotta täyttänyt Tepi, joka muuten pitäisi siirtää seniorikoirien-ruokintaan, alkoi oireilla tuosta teollisesta koiranruuasta. Paino tippui ja karvat. Karvanlaatu oli huonoa, vaikka saikin joka päivä annoksen turskanmaksaöljyä. Myös käytös muuttui. Koira ei ollut energinen oma itsensä ja silmät rähmi. Remulla havaittavissa oli vain karvanlaadussa muutoksia, muuten se olikin normaali. Luita koirat saavat aika paljon ja välillä harvemmin. Luut ovat tietysti tärkeässä osassa BARF:ia. 50-70% ruokinnasta tulisi sisältää kokonaan syötäviä/lihaisia luita. Kasvissosetta olen myös tarjonnut koirille ja valmistanut lähinnä ne itse. Tepin karvanlaatu parani heti, kun sai toista viikkoa lähinnä 2/3 ruuasta raakaruokaa. Tein juuri tilauksen ensi viikon keskiviikkoon Kennelrehulta ja kyllä minusta tuli edullisemmaksi tilata 25 kiloa raakaa lihaa/luita, kuin 15 kg säkki koiranraksuja. Säkki maksaa meillä ylläpito-kaudella 42,90 ja kestää kuukauden. Nyt tilaukselle tuli hintaa tasan 43,00 e. Kymmenen kiloa enemmän ruokaa ja kymmenen senttiä vain hintaa lisää:) EI PAHA! Zooplussalta tilaan vielä huomenna jos kerkeän niin kesäksi uimalelun Tepille ja Tepin 8in1-seniorikoirien tabletteja. Jotka siis auttaa nivel/lonkka/iho/turkki-ongelmissa ja sisältää kaikki seniorikoirille tärkeät vesiliukoiset vitamiinit jne. Tässä koirakirjallisuuden ja muun käsissäni olevien aineistojen avulla laskeskelen sopivan annoksen molemmille koirille. (K9 mikälie sivu olikaan, missä oli semmoinen aika suuntaa antava ruokintalaskuri, missä oli vain viitteelisiäarvoja) Lisäravinteet on turhia, jos ruoka sisältää kaikki koirien tarvitsemat ravintoaineet ja meillä koirat ei kuitenkaan ole ns. "urheilukoiria", joilta vaaditaan paljon. Meillä on vain metsästyskausi aikaa, jolloin lisäravinteet(nivelten liikkuvuutta edistävä öljy ja luujauhe)kuuluu aikalailla Tepin ruokintaan. Toki Remu isona koirana tarvitsee päivittäisen annoksen luustoa ja niveliä tukevaa öljyä, jotta se pysyisi vanhempana "vikkelänä". Aina voi kehittyä koirien kanssa ja ruokintaan on minun mielestä hyvä kaikkien koiranomistajien perehtyä tarkemmin. Luonnollinen ruokinta ja onnistunut sellainen, takaa aika varmasti terveen koiran ja säästyy turhilta ell.laskuilta. Nyt eikun lukemaan vielä näin "iltasaduksi" J.A.U Yrjölän Elämää Rottweilerin Kanssa-kirjaa ja sieltä koirien ruokinnasta. Huomenna kirjastoon lainaamaan kirjoja, mitä tänään tutkiskelin, vain unohtui kortti kotiin ja kirjat oli jätettävä hyllyyn:( Hyvä, kun kirjastoon on tullut aivan uutta koirakirjallisuutta ja olen aivan innoissani!


Tästä tuli nyt aika sekalainen selitys BARF-ruokinnasta ja vähän karkasi aina, mutta näin käy, kun on laskeskellut koirien kulutusta kuukaudessa, surffaillut ympäri nettiä etsimässä tietoa ja tehnyt aika ison tilauksen lihaa=D Huomenna siis soittamaan tai laittamaan viestiä lähialueiden teurastamoihin, oisko antaa luita koirille.

4 päivää Suomenpystykorvan kanssa

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi sain mahdutettua bloggaamisen aikatauluuni. Ja nyt sitten ennen nukkumaan menoa on helppo käyttää puhelimeen ladattua Blogger-sovellusta ja rueta näpyttelemään tekstiä. Täällä ollaan siis kolmen porukassa hieman kipeän oloisena(kuumetta) ja koska itse en syönyt karkeasti sanottuna vuorokauteen muutakuin maitolasin ja raejuustoa pari lusikallista kiireessä, oli verensokerit ihan romahtanu alas. Ja ne ei noussu aivan heti, kun söin ajan kanssa koulun jälkeen ja vielä pari tuntia sen jälkeen tunsin, kuinka keho joutui polttamaan muuta energiaa.. 

Tämä ei nyt liittynyt koiriin, mutta kai se sen verran, että en ole päässyt viiteen päivään lenkille niiden kanssa! Otin itselleni neljä omaalomaa-päivää, jolloin isoveli ja yllätyksenä isoveljen kaveri hoitivat koirien ulkoilutuksen ja ruokkimisen! Ulkoilun kyllä mummolassa Pikin kanssa, mutta ei se nyt ollut samanlaista kuin mitä omien koirien kanssa. Ensinnäkin jouduin menemään ihan Pikin kunnon asettamien ehtojen mukaan ja liikkumaan varovasti. Jo 1,5 kilsan umpihangen jälkeen oli koiran mehut loppu. Halusin löytää häkissä lojuneen koiran suomalaisen sisun  ja annoin sen hetken kerätä voimia ja lähdin jatkamaan. On se omituinen asia ainakin minulle, joka on tottunut, että kävelyvauhtikin voi olla huipussaan jopa 8,5km/h. Nyt piti kävellä jotain 3,1km/h vauhtia ja silti se otti koiraa voimiin. Juostessakin juoksin aina Pikin edellä.

Kahden rauhallisemman ulkoilulenkin jälkeen alkoi löytyä Pikistä se sisu, jolla se jaksoi tarpoa selkään yltävänsä lumessa. 

Vein sen metsään, missä se ei olekaan hetkeen käynyt. Epätasainen maasto laittoi sen kunnon urakan eteen ja se jaksoi hyvin. Vein sen aina ensin tasaiselle(900m jään ylitys aina ekana) ja sitten alkoi suht. jyrkkä ylämäki, kun vastarannalle metsän reunaan päästiin. Piki koitti päästä ekana päivänä helpomman kautta, kiertämällä loivalle puolelle, mutta kutsuin sen jyrkimpään kohtaan. Sieltä me kivuton ylös ja taas käveltiin hetki tasaisella. Sitten uudestaan haastavampaan maastoon ja sillälailla. Lepotaukoja pidettiin, ettei ihan simahda koira, tai saa mitään sydänkohtausta ja silloin istuimme lumiselle kivelle katselemaan metsää. 

Vikana lomapäivänäni mentiin taas metsään ja nyt juostiin suurin osa. Lumi oli muuttunut vesisateessa loskaksi ja olin aivan läpimärkä palauduttuani mummolaan. Koirasta kuoriutui suht. sitkeä ja ihan hyväkuntoinen koira, vaikka ei paljo liikuntaa saa(isovanhempien huonon kunnon vuoksi) hieman neuvoin ukkia antamaan Pikille kevyempää seniori-ruokaa ja vähentämään kaikkia herkkuja. Toivottavasti ukki nyt tajuaisi ajoissa vähän hillitä sitä voileipien antamista(jossa on 1cm rasvaa-.-) ja liikuttaisi koiraa sen minkä pystyy. Muuten sydänkohtaus tuskin on kaukana, sillä spk:lle tuo ylipaino+rasva+liikuttomuus ei tee hyvää ja se rasittaa huomattavasti sydäntä. Vaan oli ikävä jo omia koiria! Onneks ne on taas lähelläni ja koiratkin taas pääsevät rytmiin. Ensi viikolla sitten lähdetään Reisjärvelle Remun kanssa junalla ja katsotaan nyt, kauanko siellä viivymme. Tuskin koko lomaviikkoa, sillä kyllä aion tehdä jotain muutakin lomalla:)

Vähä isompi kivi lenkkipolun varrella..

Metsässä voi...

...metsästää, kun on luvat, kuljeskella vain vailla päämäärää, tai sitten, kun agiesteet on mummolassa 100 kilometrin päässä, harjoitella agilityä! Pääasiassa koitan kuitenkin rauhoittaa metsässä oloajan ja pysyä niin koiran kanssa, kuin ilmankin, rauhallisena ja kuunnella vain metsän ääniä. En mitään Iphonessani täysillä paukkaavaa musiikkia, kavereilta tulevia viestin merkkiääniä tai pikkuveljen joutavaa ääntelyä. Metsässä kun puhun, puhun kuuluvasti, että koirat kuulee kauempaa käskyn, mutta turhan äänen pitämistä vältän. Lähdettiin tänään siis Tepin kanssa metsään vain 'kuljeksimaan'. Takaraivossani käväisi ennen lähtömme idea harjoitella muutamia perusesteitä metsässä ja nappasin mukaani muutaman kermajuustopalasen. Alussa kilometrin verran mentiin vähälumisella pellolla, jolla vaihdoin Tepin perustaluttimen 5 metrin pituiseen jälkiliinaan. Harmittaa, kun oli tarkoitus lähteä koira irti, mutta tiedän naapurissa olevan pari juoksuista narttua. Ja pidin ihan turvallisuussyistä koiran kytkettynä. Näistä Tepin mielestä ihanista hajuista huolimatta se otti käsittämättömän hyvin kontaktia, (paitsi teillä mennessä oli hieman hankaluuksia..).

"Click" merkitsee luoksetuloa+katsekontaktin ottoa. Sekä, tottakai, palkinto ja kehut onnistuneesta luoksetulosta. 

Ensin menimme pehkupaalien luo, ja tein kesällä opettamani käsimerkin ja "pallille". Koira totteli hyvin ja viuhahti vauhdilla paalille odottamaan seuraavaa 'siirtoani'.

Metsän puolelta löytyi kivasti peräkkäisiä nuoria koivuja ja siinä testattiin seuraamista. Vielä on harjoittelemista pujottelussa, eikä parin metrin välit 'kepeissä' ole hyvä. Kiva oli nähdä, kuinka Tepi muisti kesäisiä asioita ja häntä heilui! Kunnollista A-estettä ei metsästä voi löytää, mutta se on ehdottomasti Tepin suosikki radalla. Kesäksi pitää ostaa putki rataan ja vielä tehdä pieniä hienosäätöjä(rata on puoliksi ukin ja mun kädenjälkeä, eli rakensimme esim. A-esteen alusta loppuun itse.) Pitää vaan kattoo, että jos ukki hommaa niitä lampaita ja kanoja mummolaan ens kesäksi, että aikooko hän rakentaa juuri alapellolle niille laitumen. Sitten pitää meidän vaihtaa esteradan paikkaa ylämäkeen. Mikä taas inhottaa, koska järvi ei ole niin lähellä, kuin alamäessä. Ei voi aina puolen tunnin treenien jälkeen vaan juosta heti järveen koirien kanssa. Pitää juosta kauempaa:D! 

Nam kermajuustoa!

Tepin kanssa ihmeteltiin hävinnyttä metsäpolkuamme. Kaivurit käyneet vähän hommissa ja muutaman kymmenen senttimetrin levyinen polku oli tiessään ja nyt tilalla on pari metriä leveä väylä-.-! 

Kerrassaan kiva päivä, mikä on huomenna jo historiaa, koska viikon ärsyttävin päivä, maanantai on jo tuloillaan. 

Hassu tilanne kuva ja IPhone vääristä hieman Tepin kasvoja..

Mitä näkyy? 

Irtiotto päiväksi

Serkkutyttö sai tänään nimen Maija Henriikka. Kuinka suloinen toinen vaan voi olla. Jätin koirat siis vuorokaudeksi kotiin P-savoon ja siellä ne vahtii meidän kotia. Tai miten nyt sitä vahtimiseksi voi sanoa, tuntuu, että ne toivottaa kaikki häntä heiluen tervetulleiksi reviirilleen:). Remun 'vahtihaukku' voi vakuuttaa, sillä se on hyvin möreä ja tulee suoraan kurkusta. Voisi joku jopa luulla vastassa olevan vahvemmankin koiran. Tosin, kun Remu jää yksin, sen ääni on kimeä, kuin pikku koiran ja äänestä kuulee hädän ja harmin:(. Olen pari viikkoa ollut aika väsynyt, ehkä enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. Koulu on ollut hyvin väsyttävää, mutta koska koirat on minun taakalla ja isällä tosi paljon ajuja Tallinnan puolelle, eikä siitäkään ole ollut ulkoilutusapua minulle, on minun ollut pakko repiä jaksamista itsestäni ulkoiluttaa joka päivä koiria vähintään 6km. Ja koska näössäni on ilmeisesti vikaa, on päähäni koskenut viisi päivää putkeen, mikä ei auta jaksamista. En ole päästänyt Remuakaan marraskuun jälkeen irti, minkä huomaa sen yliaktiivisuudesta. Aiemmin syksyllä kävimme JOKA PÄIVÄ monen kilometrin metsälenkeillä, joilla Remu oli aina irti. Nyt en ole varma luoksetulosta ja kauriskanta tuntuu vaan kasvavan täällä! Eikö kukaan aio harventaa sitä? Ne on vieläpä hyvin uskaliaita. Kolme vieraili jopa koiratarhan luona yksi päivä. Ensi viikolle, ennen kuin isä joutuu monen päivän Latvian ajolle, sovimme, että lähdemme molempien koirien kanssa pitkälle 'patikointi' retkelle. Suunnittelimme kouluttavamme koiria metsässä yhdessä ja patikoida ihanalle makkaran paistopaikalle, jolla usein käymme syksyisin koirien kanssa. Kailliolta näkee hyvin alas metsikköön ja maisemat ovat kauniit. Vielä kauniimman maisemasta tekee koirani. Kun nään niiden nauttivan juosta toisiaan takaa ja tutkia ympäristöä:). Toivon todella, ettei metsäurakoitsijat ole kaataneet kallioita ympäröiviä mäntyjä, sillä siellä päin kaadettiin viime syksynä hurja määrä metsää! Siinä menetti moni eläin taas elinaluetta:(. Mutta tämä vuorokauden irtiotto koirista(oisin kyllä ottanut ne mukaan hotelliin, jos aiemmin siitä mahdollisuudesta olisin tiennyt) auttaa taas jaksamaan. En malta odottaa, että nään ne parin tunnin päästä. Paras ystäväni oli eilen käynyt pyynnöstä viemässä niille iltaruuan ja katsomassa niiden voinnin. Kiitos Sara;)! Joka kerta ne on NIIIIIN aidosti iloisia minun palaamisesta. Ihan sydän sulaa, kun saan  ylenpalttisesti pusuja ja hännän heilutuksia! Olen niiiin onnellinen<3 ja vielä onnellisimman minusta tekee ihana perhe(käsittää siis mummot ja ukit jne.) ihanat ja tärkeät ystävät ja elämäni tekee täydelliseksi nämä karvakorvat! Ilman niiden antamia vastoinkäymisiä ja haasteita, en voisi sanoa elämäni olevan täydellistä. Jos ei ole takapakkia jossakin koulutusjutussa, en kai osaisi iloita yhdessä saavuttamista tuloksista. 

Minun koirani

Tepi

Tepi on 7-vuotias Pohjanpystykorva. Virkeänä ja terävänä koirana, se useinkin on minulla mukana ja se seuraa oikeastaan kaikkialle, jos vaan on mahdollisuus. Tepi on hyvin sosiaalinen ja lapsirakas koira, eikä muistakaan koirista usein tule haittaa. Tarkkanenäinen koira usein työntää kuononsa minun takin taskuun ja koittaa kielellä saalistaa makupaloja. Ikuinen pentu - sopii hyvin kuvaamaan Tepin luonnetta. Toisten koirien kanssa Tepi kuitenkin esittää hirmu hillittyä, eikä se suostu juuri ollenkaan leikkimään Remun kanssa. 

Tepi on hirmu tottelevainen, joskus se ei omista korvia ja onkuin seinille puhuisi, mutta tätäkin sattuu hyvin hyvin harvoin. Vanhemmiten meidän yhteistyö on alkanut hioutua yhteen, eikä sanoja tarvita. Opetetut käsimerkit ja elekieli toimii usein välillämme. 

Remu

Remu on 1,3 vuotias kkk-jämy risteytys.

Remu on hyvin miellyttämisenhaluinen ja ahne. Ruualla koulutus on toiminut Remulla tosi hyvin ja se kelpuuttaa jopa vihanneskuutiot palkaksi tehdystä työstä.

Remu rakastaa pieniä vauvoja ja se osaa käyttäytyä nuoreksi koiraksi tosi hyvin niiden lähellä. Lempipuuhaa onkin nukkua vauvan vieressä ja vahtia, ettei sille käy mitään ikävää. Lasten leikkiäänet saavat Remun innostumaan ja kerran se juoksi kirmaavien lapsien sekaan leikkimään. Remu tykkää myös kaikista koirista. Aluksi voi hieman olla kankeaa, mutta Remu kun on alistuvaa sorttia, ei rähinöitä synny ja se on oppinut pitämään kaikista koirista.

Remu hankittiin Tepin seuraksi ja minun toiseksi omaksi koiraksi. Tepin sain, kun olin 7-vuotias ja Remun hieman ennen 13-vuotiaana. Minun mielestä koiran omistajan iällä ei ole väliä - se, että osaat olla hyvä johtaja koiralle, johon koiran on helppo luottaa, kaikki on mahdollista. Vastuu koirasta on kuitenkin vanhemmilla, mutta kaikki aliarvioinnit koiran hoidon vastaamisesta on turhia, ellei oikeasti ole syytä epäillä, että koira alkuinnostuksen jälkeen unohdetaan. 

 Todistin vanhemmille pätevyyteni toisen koiran hoidosta vastaamalla Tepin hoidosta 24/7 kuuden vuoden ajan. Nyt en oikein todista enää mitään. Koska ei tarvitse. Vanhemmat tietää, että itsetuntoni kärsii jo siitä, ellei koirat minusta riippumattomista syistä pääse lenkille päivään. Haluan huolehtia mahdollisimman paljon itse koirista, sillä kaiken tämän työn jälkeen se palkitaan.

Alimmaisessa kuvassa Remun ja Tepin paras koirakaveri Tassu ja minun rakas ystäväni.

Jospa tulisi jokunen pidempi postaus ihan näistä kaverikoiristakin!