Remun kanssa kahdestaan

Eilen aamulla keli näytti aika kolealta ja sehän olisi mainio keli tehdä ihan kunnon pitkä lenkki metsän rauhassa. Viikko on ollut aika hektistä, menoa kaikkialla ja vähän lisää menoa. Otin nuorimmaisen, Remun mukaani ja järjestelmäkamerankin. Puhelin sai jäädä latautumaan kotiin ja samalla otin vapaa-aikaa kaikilta ystävien viesteiltä ja meileiltä, mitä päivän aikaan oli tullut erikoisen paljon, peräti toistakymmentä. Unohdin hetkeksi hetkisen aikataulun ja kellon kokonaan, rentouduin täysin laatuseurassa. Remukin tuntui aivan älyttömän rentoutuneelta ja se todella nautti taas ajasta metsässä kanssani. Päätin hieman treenata hihnakäytöstä ja kuvata siitä materiaalia kirjoitukseeni. Hieman on vielä auki, miten saisin valaistua tätä tekniikkaa, se on kyllä tosi helppo, mutta itse en saa muotuiltua siitä ymmärrettävää ja selkeästi luettavaa. Ajattelin tehdä kuvien avulla siitä kaikille helposti sisäistettävän. No, palataan tähän metsäretkeen. Siinä oltiin jo reippailtu kunnon ryteikössä reilusti yli kaksi tuntia(about 8km), kunnes bongattiin teeripoikue. Niitä sen enempää häiritsemättä otin kaukaa kuvia(tai siis koitin), mutta oltiin liian kaukana, eikä zoomi riittänyt Eos 1100D:ssä. Remu on kyllä sellainen linssilude, että se kun vain havaitsee kameran, on sen suuri musta kirsu heti kameran linssissä.

 "Kyl nää nousee pystyy sitä mukaa kun nakki nousee korkeutta"-Remu

Olihan mun sitten aivan pakko ottaa tuosta hassusta koiruudesta kuvia, ihan vain sen mieliksi. Palkaksi hienosta paikalla pysymisestä ja poseerauksesta Pikkukovis sai nakin palan. Joka käänteessä, kun aloin ottamaan yksityiskohtaista kuvaa, oli koira samantien takanani ja kallisteli siihen malliin päätä, että voisi luulla sen ajattelevan:"No, miksi sinä kuvaat jotain turhake kukkaa, vaikka vieressäsi on näinkin suloinen luppakorva, kato nyt, nää korvat on pystyt kun tarpeeks kallistan päätä!!" Remulla oli metäs niin vahvaa kontaktinottoa, että tein nyt vasten koirien kiinnipito-lakia ja laskin sen irti. Kerkesin jo mielessäni kuvitella, että kohta joudun hakemaan nolona koirani jostain Kiuruvedeltä, minne se pötki jonkun elukan perään...mutta se tyytyi seuraamaan irtikin minua ja välillä haistella ojanpientaretta. Tunnin sen annoin olla irti, kunnes päätin laittaa sen hihnaan, kerta niin hyvin meni, joten miksi munata loppuaika. Sellainen reilu kolme ja puoli tuntia ja takana 18km umpitiheäs metässä. Oli pikkuisen väsynyttä kaveria molemmat ja annoin samantien kotiin tultua koiralle ruuan. Tyytyväisinä se jäi koppiin syömään lihaa ja sitten nukkui. Tepi taisi hieman loukkaantua kotiin jäätyään, mutta kyllä sen päänmenoksi on keksittävä. Ajattelin viedä sen tämän viikon keskellä tai lopussa sinne saareen juoksemaan ja uimaan.

Hohhoijjaa.. Ensi viikolla alkaa kesäduuni ja se on sitten taas aikaisia herätyksiä, vähemmän aikaa koirien kanssa, väsymystä ja palkkapäivänä riemun kiljahduksia ja sitten lähtö Berliiniin!! Voi ei.. itku kurkussa varmaan sinnekin lähden, yksi kauheimmista asioista on mulle koirien kotiin jättäminen. Keksin aina hyvän syyn ottaa edes jompikumpi mukaan jonnekin reissuun:D Koitinhan mä ottaa Remuakin mukaan sinne Berliiniin, mutta jospa se jäisi kotikamaralle pitämään vahtia;) Ois kiva ostaa sieltä jotain strassipantaa ja tms kivaa koirille mitä nyt löytää.. Remulle tilataan nyt kolmella strassikivi rivillä varustettu ruskea nahkapanta ja ruskea nahkahihna päälle. Sellainen 100 euron sijoitus sekin, mutta haluan ostaa kerralla hyvää laatua, mikä hyvällä käytöllä kestäisi useammankin vuoden.

Tämä kuva tulee olemaan hihnakoulutus-postauksessa.

Eilen oli kyllä ihanan onnistunut päivä koirien kanssa, mitä nyt illalla jätkät päätti ottaa matsin. Siin Tepi oli syömässä ja kielsin Remua menemästä siihen. (En yleensä ruoki erikseen, tänään oli poikkeus) ja ei Tepi yleensä ole ollut älleä ruuasta.(antaa jopa Remun tulla syömään samasta kupista) Se söi siinä ja pystykorvamaiseen tapaan annosteli sopivasti ja kuppiin jäi noin 100g ruokaa. Tepi meni kopin katolle kerälle ja annoin Remulle luvan syödä sen. No, vanha herra Tepi halusikin syödä sen ja hyökkäsi loikalla Remun niskaan(joka oli juuri lopettanut syömisen). Karjaisin eläimellisesti että:"TEPI IRTI, REMU IRTI!" (Koirat aloitti hurjan tappelun, yleensä jäänyt tuollaiseksi näykkäilyiksi) Eihän ne tietenkään irroittaneet, kun vauhtiin pääsivät ja kun Tepi kirmasi ohitse, nappasin sitä rinnasta kiinni. Alistin Tepin pitämällä sitä kaulakarvoista ja murisemalla sille. Tein Remulle selväksi myös, että ruuasta ei täällä talossa tapella alkuunkaan. Molemmat jäi sovussa samaan koppiin omille kerilleen ja ei noilel näköjään jäänyt mitään hampaankoloon. Eipä tässä muuta..Tänään vettä sataa, mutta kyllä koirat iltalenkille viedään. Kuhan vaan ekana hellittää, ei nuo ihan kaatosateeseen edes halua lähteä...

Tässä tämä "Harvinaisen ystävällinen saksanpaimenkoira!" hehhee, ei ihan sakemanni;)