Irtiotto päiväksi

Serkkutyttö sai tänään nimen Maija Henriikka. Kuinka suloinen toinen vaan voi olla. Jätin koirat siis vuorokaudeksi kotiin P-savoon ja siellä ne vahtii meidän kotia. Tai miten nyt sitä vahtimiseksi voi sanoa, tuntuu, että ne toivottaa kaikki häntä heiluen tervetulleiksi reviirilleen:). Remun 'vahtihaukku' voi vakuuttaa, sillä se on hyvin möreä ja tulee suoraan kurkusta. Voisi joku jopa luulla vastassa olevan vahvemmankin koiran. Tosin, kun Remu jää yksin, sen ääni on kimeä, kuin pikku koiran ja äänestä kuulee hädän ja harmin:(. Olen pari viikkoa ollut aika väsynyt, ehkä enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. Koulu on ollut hyvin väsyttävää, mutta koska koirat on minun taakalla ja isällä tosi paljon ajuja Tallinnan puolelle, eikä siitäkään ole ollut ulkoilutusapua minulle, on minun ollut pakko repiä jaksamista itsestäni ulkoiluttaa joka päivä koiria vähintään 6km. Ja koska näössäni on ilmeisesti vikaa, on päähäni koskenut viisi päivää putkeen, mikä ei auta jaksamista. En ole päästänyt Remuakaan marraskuun jälkeen irti, minkä huomaa sen yliaktiivisuudesta. Aiemmin syksyllä kävimme JOKA PÄIVÄ monen kilometrin metsälenkeillä, joilla Remu oli aina irti. Nyt en ole varma luoksetulosta ja kauriskanta tuntuu vaan kasvavan täällä! Eikö kukaan aio harventaa sitä? Ne on vieläpä hyvin uskaliaita. Kolme vieraili jopa koiratarhan luona yksi päivä. Ensi viikolle, ennen kuin isä joutuu monen päivän Latvian ajolle, sovimme, että lähdemme molempien koirien kanssa pitkälle 'patikointi' retkelle. Suunnittelimme kouluttavamme koiria metsässä yhdessä ja patikoida ihanalle makkaran paistopaikalle, jolla usein käymme syksyisin koirien kanssa. Kailliolta näkee hyvin alas metsikköön ja maisemat ovat kauniit. Vielä kauniimman maisemasta tekee koirani. Kun nään niiden nauttivan juosta toisiaan takaa ja tutkia ympäristöä:). Toivon todella, ettei metsäurakoitsijat ole kaataneet kallioita ympäröiviä mäntyjä, sillä siellä päin kaadettiin viime syksynä hurja määrä metsää! Siinä menetti moni eläin taas elinaluetta:(. Mutta tämä vuorokauden irtiotto koirista(oisin kyllä ottanut ne mukaan hotelliin, jos aiemmin siitä mahdollisuudesta olisin tiennyt) auttaa taas jaksamaan. En malta odottaa, että nään ne parin tunnin päästä. Paras ystäväni oli eilen käynyt pyynnöstä viemässä niille iltaruuan ja katsomassa niiden voinnin. Kiitos Sara;)! Joka kerta ne on NIIIIIN aidosti iloisia minun palaamisesta. Ihan sydän sulaa, kun saan  ylenpalttisesti pusuja ja hännän heilutuksia! Olen niiiin onnellinen<3 ja vielä onnellisimman minusta tekee ihana perhe(käsittää siis mummot ja ukit jne.) ihanat ja tärkeät ystävät ja elämäni tekee täydelliseksi nämä karvakorvat! Ilman niiden antamia vastoinkäymisiä ja haasteita, en voisi sanoa elämäni olevan täydellistä. Jos ei ole takapakkia jossakin koulutusjutussa, en kai osaisi iloita yhdessä saavuttamista tuloksista.